Tekoälyn rooli projektinhallinnassa tulee jatkamaan kasvuaan. Se tarjoaa merkittäviä hyötyjä sekä nopeuttaa projektien toteuttamista. Projektipäälliköiden on kuitenkin oltava valmiita kohtaamaan tekoälyn tuomat haasteet, kuten tarve laadukkaaseen dataan, jatkuvaan koulutukseen ja organisaation kulttuurin muutokseen.
Tämä tarkoittaa uudenlaisen yhteistyön syntymistä, jossa ihmisen tehtäväksi tulee varmistaa tekoälyn antaman datan oikeellisuus ja kattavuus. Alla esimerkki, kuinka tekoälyn tuottamasta vaatimusmäärittelyn “raakadatasta” tuotetaan laadukas toiminnallinen vaatimusmäärittely.
Tekoälyn hyödyntäminen vaatimusmäärittelyssä
Käyttämällä tekoälyä voimme parantaa vaatimusmäärittelyprosessin tehokkuutta ja nopeutta merkittävästi. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että tekoälyn käytössä on myös riskejä. Erityisesti on otettava huomioon tekoälyn mahdolliset virheet ja puutteet, jotka saattavat jäädä havaitsematta ja aiheuttaa riskin hankinnan ja toteutusprojektin onnistumiselle.
Miksi tekoäly tekee virheitä vaatimusmäärittelyssä?
Tekoälyn tekemät virheet johtuvat usein siitä, että tekoälymallit perustuvat aineistoihin, joita ne ovat käsitelleet ja oppineet. Jos opetusaineisto on puutteellista tai yksipuolista, tekoäly voi tuottaa virheellisiä tai puutteellisia tuloksia. Lisäksi tekoäly ei aina pysty ymmärtämään kontekstia tai tulkitsemaan asiakkaan vaatimuksia oikein, mikä johtaa epätarkkuuksiin ja virheisiin.
Esimerkkejä tekoälyn tekemistä virheistä vaatimusmäärittelyssä:
1. Väärin ymmärretyt prioriteetit
Tekoäly saattaa painottaa vaatimuksia väärin, esimerkiksi priorisoida vähemmän kriittisiä ominaisuuksia korkeammalle kuin liiketoiminnan kannalta kriittisiä ominaisuuksia.
2. Epätäydelliset vaatimukset
Joskus tekoäly jättää huomioimatta tiettyjä sidosryhmien tarpeita tai olettaa tietyt asiat itsestäänselvyyksiksi, jolloin lopullinen vaatimusmäärittely ei kata kaikkia tarvittavia näkökohtia.
3. Kontekstin puute
Tekoäly ei välttämättä ymmärrä asiakkaan liiketoimintaympäristöä tai markkinadynamiikkaa, mikä voi johtaa ehdotuksiin, jotka eivät ole käytännöllisiä tai relevantteja kyseiselle alalle.
Kuinka tarkistaa tekoälyn tuottamat vaatimukset
ProjectTOP Vaatimusmäärittely sisältää sisäänrakennetun käsittely- ja hyväksyntäprosessin. Tämä auttaa varmistamaan tekoälyn tuottaman materiaalin oikeellisuuden ja kattavuuden. ProjectTOPissa vaatimusten laadunvarmistuksen voi suorittaa näin helposti:
Lataa tekoälyn tuottama vaatimusmäärittelyn aihio ProjectTOPissa projektin suunnitelmalle. Ryhmittele vaatimukset ja aseta vastuuhenkilöt sekä kirjoittajat. Julkaisemalla tämän suunnitelman ProjectTOP luo henkilöille selkeät työlistat läpikäytävistä vaatimuksista.
Asiantuntijat voivat työstää oman osa-alueen tekstejä itsenäisesti tai käsitellä niitä työpajoissa. Jos joku vaatimus vaatii huomiota tai päätöksentekoa, voidaan se helposti merkitä yhdessä läpikäytäväksi. Tai pyytää tiettyä henkilöä kommentoimaan tekstiä.
Kun vaatimuksen kuvaus on todettu valmiiksi liitettäväksi tarjouspyyntöön, vaihdetaan sen tilaan valmis. Tämän avulla saadaan tuotettua listaus, mitkä vaatimukset vaativat vielä käsittelyä.
ProjectTOP kirjaa muistiin jokaisen version, muokkaukset, päätökset ja keskustelut.Tästä on suuri hyöty vaatimuksien kirjoittamisessa yhteistyössä. Hyöty vielä moninkertaistuu toteutusprojektin aikana, kun ei tarvitse muistella menneitä.
Ja kun kaikki vaatimukset ovat valmisteltu voit yhdellä toiminnolla siirtää määrittelyn Exceliin tarjouspyynnön liitteeksi. ProjectTOP rakentaa täydellisen Excelin, mukaan lukien kaavat sekä vastausohjeet.
Koekäyttö on paras tapa tutustua ProjectTOPiin
- Täytät vain oheisen lomakkeen.
- Saat huomiseksi tunnukset ProjectTOPiin ja pääset aloittamaan käytön.
- Halutessasi saat myös veloituksettoman perehdytyksen sekä autamme olemassa olevien vaatimusten lataamisessa ProjectTOPiin. Lisäksi tukipalvelumme on käytettävissäsi.
- Varmista 30 päivän veloituksettomalla koekäytöllä ProjectTOPin soveltuvuus teille.
- Kun haluat jatkaa käyttöä, se onnistuu saumattomasti.




